Teekkarikulttuuri

Haalarit

Opiskelijan edustusasuste, jotka sopivat useimpiin käyttötarkoituksiin. Jokaisella killalla ja ainejärjestöllä on omanlaisensa. Indecsillä haalarit ovat valkoiset ja niiden selässä oleva käyrä jokaisella vuosikurssilla väritykseltään erilainen. Haalarit hankitaan fuksisyksyn aikana koko vuosikurssin yhteisvoimin. Haalareiden tilausta, tarkempaa suunnittelua ja haalarisaunan järjestämistä varten fuksit valitsevat joukostaan haalaritiimin, jonka tehtävänä on myös johtaa ja organisoida haalareiden mainospaikkojen hankintaa.

Fuksisyksyn haalariprojekti huipentuu haalarisaunaan, jossa haalarit jaetaan!

Teekkarilakki

Teekkarin tunnusmerkki ”tupsulakki”. Teekkarilakki on niin sanottu kesälakki, jota saa jokainen teekkari kantaa ylpeydellä päässään Wapun ja syyskuun viimeisenä päivänä tapahtuvan lakinlaskun välillä. Fuksit saavat painaa oman lakkinsa ensimmäistä kertaa päähän lakituksen yhteydessä Wappuyönä.  

Tampereen Teekkarit

Tampereen yliopistojen yhdistyessä teekkarikulttuuria ylläpitämään ja edistämään perustettu järjestö, jonka jäseniä ovat Hervannan kampuksella toimivat killat sekä sisäänotolliset ainejärjestöt. Tampereen Teekkarit mm. ylläpitävät Teekkarisaunaa ja järjestävät tärkeitä teekkaritapahtumia. 

Fuksipassi

Herwantalaisen teekkarin arkeen kuuluu paljon muutakin kuin pelkkää opiskelua. Tapahtumia on tarjolla parhaimmillaan niin paljon, ettei kaikkialle edes ehdi. Fuksipassit jaetaan vuosittain uusille ensimmäisen vuoden opiskelijoille, eli fuksille, ohjaamaan ja helpottamaan tutustumista erilaisiin tapahtumiin ja tamperelaiseen teekkarikulttuuriin. Pisteitä passiin voi kerryttää osallistumalla siihen merkittyihin tapahtumiin ja tempauksiin. Fuksipassi tuo mukanaan myös Wappuun huipentuvan superfuksikisan kaikkien eniten pisteitä keränneiden fuksien välillä. 

fiSuomi